Sulkavuoren räjäytykset tarkassa seurannassa
Lehdistötiedote 3.12.2018 Tampereen Sulkavuoressa on alkutalven aikana käynnistetty räjäytystyöt kallion louhimiseksi maan uumeniin rakennettavaa jätevedenpuhdistamoa varten. Louhinnan etenemistä ympäristövaikutuksineen seurataan tarkasti. Keskuspuhdistamoa varten on tehty Sulkavuoressa maastotöitä jo viime keväästä. Kallion päältä on poistettu puusto ja maa-ainekset. Aluetyöt pihoja varten valmistuvat jouluun mennessä, mutta pilaantuneiden maiden poisto vanhalta kaatopaikka-alueelta jatkuu vielä keväällä. Samaan aikaan YIT Infra Oy:n toteuttaman alueurakan viimeisten vaiheiden kanssa YIT Rakennus Oy on aloitellut louhintaurakkaa. Ensin on tehty avolouhintaa Sulkavuoressa ja Koivistonkylän Prisman läheisyyteen tulevan huoltotunnelin päässä.